Saarna-arkisto

2.8.2026
                                Kain ja Aabel   1. Moos. 4:1-16
Kertomus Kainista ja Aabelista pitää sisällään monia kerroksia.  
Se on kertomus ihmisyyden haasteesta pahuuden kanssa elämän epätasaisissa olosuhteissa.  
Se on myös kertomus Jumalan ja ihmisen suhteesta, miten meidän tulisi lähestyä Jumalaa. Ensimmäinen kerros: viha, vastuu ja Jumalan salattu toiminta
Jj. 1–5 Jumalan toiminta ja ihmisen elämän epätasaisuus
Kain syntyi Aadamin ja Eevan esikoisena. Sitten myös Aabel (nimi on jo enne: ”henkäys”).
Pojat uhraavat Jumalalle kumpikin oman alansa uhrit.
Jumala hyväksyy Aabelin uhrin, mutta ei Kainin. Kain vihastuu.
Kertomus jättää avoimeksi sen, miksi Jumala hyväksyy Aabelin mutta ei Kainin uhria.  
Se asettaa kertomuksen painopisteen siihen, mikä on Kainin reaktio ja vastuu tässä tilanteessa.
Mikä on ihmisen reaktio ja vastuu kun elämässä asiat eivät mene tasan?
Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista löytyy sanonta: ”Tasan ei käy onnen lahjat.”
Tällainen maailma ja ihmisen tila on Jumalan meille nyt antama olosuhde.  
Sen keskellä ihmistä koetellaan. Se ei ole ratkaisevaa, kuinka hyvin ihmisellä käy, vaan se minkälaiseksi ihminen tulee. Valintojen ja vastuun ratkaisut muovaavat meitä.
Kain vihastui. Epätasainen tilanne sai aikaan kateuden ja vihan. Veli meni ohi.
Me kohtaamme elämän aikana monia tilanteita, joissa asiat eivät mene tasan.  
Usein olemme niiden kysymysten äärellä, joilla Jumala puhutteli Kainia.
Jj. 6–7 Valta ja vastuu itsestä
Jumala puhuttelee Kainia ja antaa mahdollisuuden tehdä oikein.  
Jumala tuo Kainin ratkaisun paikalle: ”jos nyt teet oikein, niin vihan ei tarvitse viedä sinua.”
Tämä on ihmisen taistelu: ”Synti väijyy ovella, Se haluaa sinut valtaansa …”
Tämä on ihmisen vastuu: ”… mutta hallitse sinä sitä.”
Meidän vastuulla on tunnistaa pahan vaikutus itsessämme. Meidän vastuu on olla hereillä.  Meidän vastuulla on, ettemme anna synnin viedä, hallita meitä.
Synti on päässyt ihmisen niskan päälle, ja me tarvitsemme Jumalan apua vastustaa ja voittaa synnin valta. Kain olisi voinut tarttua äitinsä sanoihin: ”Minä olen saanut pojan Herran avulla” ja samoin turvautua Herran apuun voittaa väijyvä synti.
Me voimme muistaa ja tarttua näihin Raamatun sanoihin:
Room 6:11–14
Room 8:1–4
Jj. 8–10 Vastuu lähimmäisestä
Viha vei voiton Kainista. Kain tappoi veljensä.
Kun viha saa valtaa, se johtaa toisen ihmisen tuhoamiseen.
Viha on kytköksissä pahaan, Paholaiseen.
Viha on vaarallista. Viha ottaa, viha tuhoaa.
Toisen ihmisen vihaaminen on pahasta, se on syntiä (vrt. Matteus 5:21–22)
Meillä ei ole varaa antaa vihalle mitään sijaa sydämissämme. Kun tunnistamme vihaa itsessämme, yhteisössämme ja yhteiskunnassamme, otetaan se vakavasti ja toimitaan sen torjumiseksi.
Jumala kysyy: Missä on veljesi?
Kain pakoilee vastuuta: Olenko minä veljeni vartija?
Jumala pitää Kainia vastuullisena veljestään ja siitä teosta minkä hän teki.
Meillä on myös vastuu lähimmäisistämme, ettemme aiheuta harmia ja vahinkoa.  
Meillä on myös vastuu asettua lähimmäisen puolelle.  
Meillä ei ole varaa rajata ketään ulkopuolelle lähimmäisen vastuun.
Jj. 11–16 Synnin seuraus ja Jumalan armollisuus
Kain saa tuomion: hän on kirottu kulkemaan ja suhde maahan on vaikea
Kain kokee syyllisyyden raskaana ja pelko tulee kulkurille kaveriksi.
Jumala on armollinen ja asettaa hänelle suojan.
Kainin merkki: muistutus syyllisyydestä ja suoja muiden uhalta
Toinen kerros: Ihminen lähestyy Jumalaa
Palataan vielä alkuun ja veljien uhreihin.
Miksi Jumala katsoi Aabelin uhrin puoleen, mutta ei Kainin?
Kertomus ei vastaa tähän suoraan, mutta siinä on jotain viitteitä ymmärtää uhreihin liittyvä ero.
Sana minkhah on yleinen sana uhrista / lahjasta, joka tuodaan Herralle.  
Mooseksen laissa tätä sanaa käytetää ruokauhreista, joka voi olla myös ”maan hedelmiä” (3. Moos 2).  Uhrin sisältö ei näytä olevan erottava tekijä.
Kain uhraa ”maan hedelmistä” Herralle.  
Kuvaus on yksinkertainen, erilainen kuin Aabelin.
Kain tuo uhrin kirjaimellisesti ”päivien lopuksi”, joka voi viitata uhrien tuomiseen osoitettuun aikaan tai sitten siihen, kun hänen omat päivänsä olivat tulossa loppuun…
Moni ajattelee niin, että lähestyy Jumalaa, ottaa ikuisuusasiat tosissaan, kun loppu lähenee.
Aabel uhraa lauman esikoisista, rasvaiset palat.  
Aabelin uhrissa korostuu parhaan antaminen, kunnioitus.
Aabelin uhrin tuomista kuvataan myös vahvemmin: ”Aabel toi, hän itse (gam hu), uhrin …”
Tämä voi pitää sisällään ajatuksen, että Aabel on enemmän itse mukana uhrin tuomisessa, tuo itsensä uhrin mukana.
Joh 3:11–12 kertoo, että Kainin teot olivat pahoja kun taas Aabelin vanhurskaita / oikeita.
Aabel lähestyi Jumalaa oikein ja Kain ei.  
Aabel kunnioitti Jumalaa ja Kain kohteli Jumalaa halvasti (Vrt. Malakia 1:6–8)
Hepr 11:4 kertoo, että Aabel uhrasi uskossa. Usko ohjasi hänen tekojaan.  
Voisiko tässä olla myös viittaus siihen, että Aabel oli oppinut jotain, mihin hän luotti suhteessa Jumalaan: hän oli kuullut kuinka vanhempansa oli vaatetettu eläimen uhrin kautta. Hän tiesi että synnin palkka on kuolema. Hän turvautui uskossa uhriin hänen edestään.
Aabel puhuu vielä kuoltuaan.  
Hän ei puhu mitään alkuperäisessä kertomuksessa, mutta hänen tekonsa puhuttelevat meitä.
Aabelin veri myös puhuu: se on varoittava puhe ihmisen pahuudesta. Se huutaa rangaistusta.
Hepr. 12:24 Jeesuksen veri puhuu parempaa kuin Aabelin veri; se puhuu meidän puolesta!
Ehtoollisessa puhuu Jeesuksen veri.  
Ehtoollisessa me muistamme Jeesuksen uhria, ja lähestymme Jumalaa sen avaamaa tietä.
Emmehän me pidä halpana Jeesuksen uhria?
Siinä on meille annettu merkki Jumalan armosta ja iankaikkisesta liitosta.
Meidät on sovitettu ja meitä kutsutaan elämään sovinnossa Jumalan kanssa, ja, niin pitkälle kuin meistä riippuu, muiden ihmisten kanssa.
Lähestytään Jumalaa Jeesuksen uhria arvostaen, rohkeasti!
Hepr 10:19–25